Pärnun kirkkojen historia keskiajalta nykypäivään
Pärnun Elisabetin kirkko on yksi Viron tyylipuhtaimmista barokkikirkoista ja on ollut Pärnun vironkielisen väestön hengellinen koti jo yli 275 vuotta. Sen historia ei kuitenkaan ala 1700-luvulta vaan keskiajalta ja liittyy erottamattomasti Pärnun kaupungin historiaan.
Kaksi kaupunkia, kaksi kirkkoa: katolinen aika (1200–1500-luvut)
Kristinusko saapui Viroon ristiretkeläisten mukana 1200-luvun alussa. Aika oli väkivaltainen, mutta sen seurauksena Virosta tuli osa läntistä kristikuntaa—silloista katolista kirkkoa, jonka keskuksena oli Rooman paavi. Noin kolmensadan vuoden ajan kirkollinen elämä oli katolista: jumalanpalvelus toimitettiin latinaksi, pyhimyksiä kunnioitettiin ja pyhiinvaelluksia tehtiin.
Keskiajan Pärnu koostui kahdesta joen erottamasta kaupungista. Oikean rannan Vanha-Pärnu kuului Saarenmaan-Läänemaan hiippakuntaan. Sinne rakennettiin vuosina 1251–1263 tuomiokirkko, ja Pärnu oli lyhyen aikaa hiippakunnan keskus. Liettualaiset hävittivät tuomiokirkon vuonna 1263. Tulipalosta pelastettu hiiltynyt puinen alttariristi sai nimen Musta risti ja houkutteli pyhiinvaeltajia kaukaa. Se näkyy yhä Pärnun vaakunassa. Tyylitelty jäljennös on Elisabetin kirkon kuorin vieressä, missä voi sytyttää rukouskynttilän.
Vasemmalle rannalle nykyiseen vanhaankaupunkiin kasvoi Uusi-Pärnu, joka kuului Saksalaiselle ritarikunnalle ja kehittyi hansakaupungiksi. Sen pääkirkko oli 1200–1300-luvuilla rakennettu suuri punatiilinen goottilainen Nikolain kirkko nykyisen raatihuoneen lähellä. Se oli vuosisatojen ajan Pärnun tärkein rakennus ja Mustan ristin säilytyspaikka. Elisabetin kirkon osoite on yhä Nikolai 22.
Uskonpuhdistus: Pärnusta tulee luterilainen kaupunki (1500-luku)
Munkki ja teologian professori Martti Luther käynnisti vuonna 1517 uskonpuhdistuksen. Hän opetti, ettei ihminen tule vanhurskaaksi saavutustensa vaan yksin uskon kautta ja että Jumalan sana Raamatussa, ei kirkollinen hierarkia, on uskon kysymysten ylin auktoriteetti.
Ajatukset saapuivat Liivinmaan kaupunkeihin, myös Pärnuun, jo 1520-luvulla. Pärnun seurakunnista tuli luterilaisia. Jumalanpalvelusta alettiin toimittaa kansan kielellä, saarna ja Raamatun selittäminen saivat suuremman aseman ja tavallista vironkielistä kansaa opetettiin lukemaan Jumalan sanaa. Vironkielisen koulutuksen ja kirjallisuuden juuret ovat näin uskonpuhdistuksessa.
Ensimmäinen maininta vironkielisestä saarnasta Pärnussa on vuodelta 1584. Vuonna 1599 Laurentius Jacobista tuli ensimmäinen tunnettu virolaisen seurakunnan pappi.
Jaanin seurakunta—Elisabetin seurakunnan äiti (1609–1714)
Elisabetin seurakunnan suora edeltäjä oli virolainen seurakunta, joka sai vuonna 1609 käyttöönsä Pyhän Johanneksen eli Jaanin kirkon. Se sijaitsi nykyisten Hommiku- ja Põhja-katujen risteyksen lähellä. Rakennusta ei enää ole, mutta virolaiset pystyttivät paikalle myöhemmin ristin, ja paikka tunnettiin ”Ruotsalaisena hautana”.
Suuren Pohjan sodan jälkeen Ruotsin valta vaihtui Venäjän valtaan. Jaanin kirkko otettiin virolaiselta seurakunnalta vuonna 1714 ja annettiin Venäjän keisarikunnan varuskunnalle. Varuskunnassa palveli paljon suomalaisia, joten kirkkoa kutsuttiin myös suomalaisten kirkoksi. Nykyisen seurakunnan läheisillä suomalaisyhteyksillä on siten pitkät historialliset juuret.
Kodittomaksi jäänyt seurakunta kokoontui seuraavat 37 vuotta saksalaisten luterilaisessa Nikolain kirkossa. Kahden seurakunnan yhteiselo saman katon alla ei ollut helppoa.
Keisarinnan lahja: Elisabetin kirkon synty (1744–1750)
Vuonna 1742 Venäjän keisarinna Elisabet, Pietari Suuren tytär, määräsi rakennettavaksi uuden luterilaisen kirkon Pärnun virolaiselle seurakunnalle ja myönsi valtionkassasta 8 000 ruplaa. Peruskivi muurattiin 25. kesäkuuta 1744, ulkotyöt valmistuivat 1747 ja kirkko vihittiin 29. maaliskuuta 1750.
Nimi yhdistää kolme Elisabetia. Se muistuttaa keisarinnasta, mutta kirkko vihittiin ennen kaikkea Johannes Kastajan äidin, Raamatun Elisabetin, kunniaksi—sopiva nimi entisen Jaanin eli Johanneksen seurakunnan uudelle kodille. Suojeluspyhimyksiin kuuluu myös 1200-luvulla elänyt Thüringenin pyhä Elisabet, joka jakoi omaisuutensa köyhille ja sairaille.
Rakennustöitä johti riikalainen Joachim Hinrick Güterbrock ja tornin huipun rakensi Riian Pietarinkirkon tornimestari Johann Heinrich Wülbern. Kukko ja kultainen pallo ovat olleet tornissa vuodesta 1747. Kirkkoa pidetään yhtenä Viron tyylipuhtaimmista barokkikirkoista. Vanhempi osa on luonnonkiveä, myöhempi laajennus tiiltä, ja koko rakennus on rapattu.
Kasvua ja koettelemuksia (1800–1900-luvut)
Vuonna 1850 kirkko sai uuden alttarin ja saarnatuolin. Seurakunnan kasvettua rakennus laajennettiin vuonna 1893 eteläisellä poikkilaivalla ja lehtereillä. Laajennettu ”uusi kirkko” vihittiin 19. lokakuuta 1893. Raittiusseura Valgus tuki hanketta; nykyään kirkossa kokoontuu AA-ryhmiä, joten työ riippuvuuksia vastaan jatkuu.
Elisabetin kirkko vaurioitui pahoin pommituksessa heinäkuussa 1941 mutta korjattiin. Nikolain kirkko tuhoutui syyskuussa 1944, ja neuvostoviranomaiset purkivat rauniot 1950-luvulla. Elisabetin seurakunnasta tuli näin sekä Jaanin että Nikolain historiallisen seurakunnan oikeudellinen seuraaja.
Neuvostoaikana uskonnonopetus oli kielletty ja kirkossa käyminen saattoi maksaa työ- tai opiskelupaikan, mutta jumalanpalveluselämä ei koskaan katkennut. Viron itsenäisyyden palautumisen jälkeen seurakunta elpyi: katto uusittiin 1991, kirkko maalattiin 1992, seurakuntatalo rakennettiin 1993–1995 ja kirkkosali kunnostettiin 1994–1995.
Elisabetin kirkko tänään
Seurakunnassa on noin 6 500 kastettua jäsentä. Kirkko on merkittävä musiikkikeskus: siellä järjestetään kansainvälinen Pärnun urkufestivaali, Suveaaria-konserttisarja ja ympärivuotinen Musica Sacra -sarja. Pärnun koulut pitävät siellä joulukonserttejaan, ja suomenkielinen messu vietetään vähintään kerran kuukaudessa.
Kirkko on avoin kaikille—hiljentymistä, rukousta ja kynttilän sytyttämistä varten sekä konsertteihin ja jumalanpalveluksiin. Jumalanpalvelukset ovat sunnuntaisin klo 10 ja keskiviikkoisin klo 18. Kaikki ovat tervetulleita myös vain katselemaan ja kuuntelemaan.
Alttarista, saarnatuolista, kastemaljasta, pääsiäiskynttilästä ja muista kirkkotilan osista kerrotaan sivulla Mitä kirkossa on ja miksi?
Tärkeitä vuosilukuja
- 1251–1263 – Vanhan-Pärnun tuomiokirkko; hävitetään, Musta risti säilyy.
- 1200–1300-luvut – Uuden-Pärnun Nikolain kirkko (tuhoutui 1944; rauniot purettiin 1950-luvulla).
- 1520-luku – uskonpuhdistus saapuu Pärnuun.
- 1584 – ensimmäinen tieto vironkielisestä saarnasta.
- 1599 – Laurentius Jacobi, ensimmäinen tunnettu virolaisen seurakunnan pappi.
- 1609 – Jaanin kirkko vihitään virolaiselle seurakunnalle.
- 1714 – Jaanin kirkko annetaan varuskunnalle; seurakunta kokoontuu Nikolain kirkossa 37 vuotta.
- 1742 – keisarinna Elisabet myöntää 8 000 ruplaa uuteen kirkkoon.
- 25.6.1744 – peruskivi; 1747 – ulkotyöt valmistuvat ja tornikukko asetetaan.
- 29.3.1750 – Elisabetin kirkko vihitään.
- 1757 – pastori W. G. Wagner haudataan alttarin alle; 1759 – pappila valmistuu.
- 1825 ja 1861 – kirkonkellot.
- 1845 – ensimmäinen urku, C. G. Thal, Paide.
- 1850 – uusi alttari ja saarnatuoli.
- 1854 – alttaritaulu Ylösnousemus, Van der Kaatin työpaja, Rotterdam.
- 1893 – eteläinen poikkilaiva ja lehterit; laajennettu kirkko vihitään 19.10.
- 1909 – tornin korjaus ja sähkövalaistus.
- 1937–1938 – peruskorjaus.
- Heinäkuu 1941 – pommivauriot; 1944 – Nikolain kirkko tuhoutuu.
- 1953 – rippikoulusali; 1971 – kaasulämmitys.
- 1991–1995 – katto, maalaus, seurakuntatalo ja kirkkosalin uudistus.
- 2001 – vuoden 1928 urkujen restaurointi.
- 2007 – lasimaalaus; 2010 – Kriisan urut eteläisessä poikkilaivassa, julkisivun suunnitteli Rait Prääts.