Pyhän Ristin pyhiinvaelluksia Vastseliinaan on järjestetty vuodesta 2010 lähtien Viron katolisen kirkon Pärnun seurakunnan aloitteesta. Ne ovat ekumeenisia pyhiinvaelluksia, joiden järjestämiseen ja toteuttamiseen Pärnun Elisabetin seurakunta on osallistunut aktiivisesti alusta alkaen.
Yhden päivän liikkuvana retriittinä toteutettu pyhiinvaellus on järjestetty Pyhän Ristin ylentämisen juhlaa (14. syyskuuta) lähimpänä lauantaina, ja perinne jatkuu myös tänä vuonna.
Tämän vuoden 13. syyskuuta järjestettävän Pyhän Ristin pyhiinvaelluksen lisäksi on tarkoitus aloittaa pyhiinvaelluksen kävelyreitin perustaminen.
Kuljemme Pyhän Ristin pyhiinvaellusreitin ensimmäisen osuuden Pärnun Elisabetin kirkosta Vanamõisan Pyhän Ristin kappelille 6.–9. elokuuta 2025. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tarkempia järjestelytietoja ja ilmoittautumislomake löytyvät Facebook-sivulta ”Püha Risti palverännaku jalgsirada” sekä Pärnun katolisen kirkon verkkosivuilta.
Pyhän Ristin pyhiinvaelluksen kävelyreitti
Pyhän Ristin pyhiinvaelluksen tarkoituksena on tehdä keskiajan hengellisyyttä tunnetuksi. Pyhän Ristin kunnioittaminen Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen symbolina kuuluu koko kristikunnalle. Pyhiinvaelluksella pyrimme eläytymään tähän salaisuuteen ja saamaan käsityksen keskiajan ihmisen maailmankuvasta.
Reitti kulkee keskiajalta tunnettujen hartaudenharjoituspaikkojen kautta. Jokaisella niistä on oma historiansa ja omat legendansa.
Alusta asti on ollut toiveena ja kaipauksena perustaa pyhiinvaelluksen kävelyreitti Pärnusta Vastseliinaan. Tänä vuonna aloitamme reitin merkitsemisen.
Vuonna 2025 valmistelemme reittiosuuden Pärnusta Vanamõisan Pyhän Ristin kappelille.
Aloitamme kunnioittamalla Pärnun Mustan Ristin—Jumalan käden pelastaman ihmeellisen ristinpuun—muistoa.
Keskiajalla Pyhää Mustaa Ristiä, elävää ristinpuuta, säilytettiin Pärnun Pyhän Nikolauksen kirkon pohjoispuolella sijainneessa Pyhän Ristin kappelissa. Legendan mukaan Jumalan käsi pelasti sen Pärnun ensimmäisen tuomiokirkon tulipalosta vuonna 1262. Kappeli oli keskiajalla pyhiinvaelluskohde. Maaseudun väki kokoontui sinne paastonaikana, erityisesti hiljaisella viikolla ja pitkäperjantaina, jopa 150 kilometrin päästä ja kauempaakin. Vuonna 1524 Uuden-Pärnun raatimies Johann van Lynthem kirjoitti luetellessaan kirkon tuloja: ”…lisäksi kappelissa on puinen risti, jonka luona maaseudun väki löytää suuren (eli Taivaallisen) turvapaikan ja portin…”
Keskiaikaisen pyhäinjäännöksen vaikutusvoimasta kertoo se, ettei yksikään uuden ajan valtiovalta ole halunnut poistaa sen kuvaa Pärnun vaakunasta eikä lipusta. Vain ristin väriä on muutettu: Ruotsin vallan aikana kultaiseksi ja Venäjän keisarikunnan aikana hopeiseksi.
Nykyään historiallisesta Mustasta Rististä tehtyä, vuonna 2001 uudelleen vihittyä jäljennöstä säilytetään Pärnun Elisabetin kirkossa.
Soomaan halki kulkevan vaelluksen neljäntenä päivänä saavumme Vanamõisan kylässä sijaitsevalle Pyhän Ristin kappelille. Puolan viranomaisten vuonna 1599 toimittaman tarkastuksen asiakirjassa kerrotaan, että noin puolimatkassa Suure-Jaanista Viljandiin sijaitsevalla kappelilla vietettiin joka vuosi Ristin löytämisen juhlapäivänä messu, johon kokoontui hyvin paljon väkeä. Pieneksi kirkoksi kutsuttu kivirakennus oli ikimuistoisista ajoista kuulunut Viljandin linnalle. A. W. Hupelin mukaan talonpoikien öinen hartausperinne säilyi vielä 1770-luvulla. Kuvausten mukaan väkijoukko, johon kuului toisinaan tuhansia ihmisiä, sytytti yöllä tulen kappelin muurien sisälle ja heitti siihen uhrilahjoina lankaa, pellavaa, villaa, leipää, rahaa ja muuta. Hupel piti entistä kirkkoa aluksi esikristilliseltä ajalta säilyneenä pakanallisena pyhäkkönä. Myöhemmin hän kuitenkin kirjasi paikallisen kirkkoherran von Dehnin näkemyksen: rakennustyylin perusteella kyseessä oli katolisena aikana rakennettu kirkko, jossa käytiin siellä säilytetyn pyhän kuvan vuoksi. Vielä 1700-luvun lopulla paikalla uhrattiin niin runsaasti, että paikallinen kirkkoherra ja Viljandin kihlakunnantuomari antoivat purkaa muurit. Molemmat purkajat kuolivat pian tämän jälkeen, minkä kansa tulkitsi rangaistukseksi pyhän paikan hävittämisestä. J. Jungin tietojen mukaan kansa kokoontui Ristikirikun luo 2. toukokuuta illalla. Pyhiinvaellukset Vanamõisan Ristikirikulle jatkuivat kauemmin kuin missään muualla Viron alueella.
Signe Taremaa
