Jeesus sanoo: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.” Matt. 25:31–32
Kun muistelemme kuolleita, emme voi välttyä kysymästä, millainen ikuisuus odottaa heitä ja meitä ajallisen kuoleman jälkeen ja millainen kuningas on Kristus, joka aikojen lopussa tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet.
Nämä aiheet eivät ole erityisen suosittuja. Nykyään kuolema työnnetään pois todellisesta elämästä virtuaaliseen maailmaan, jossa se esitetään vääristyneenä ja näennäisen vaarattomana kuvana. Näin tapahtuu paitsi elokuvissa myös erityisesti tietokonepeleissä, joissa ”elämän menettäminen” ei ole kovin vakava asia.
Nykyisin puhutaan mielellään kaikenlaisista fobioista. Kaksi pelon lajia on hyvin yleisiä: elämänpelko ja kuolemanpelko. On paradoksaalista, kuinka moni riistää itseltään hengen kuolemaa pelätessään. Kuolema on karkotettu nykykulttuurista. Länsimaissa se on niin epämiellyttävä ja sopimaton aihe, että mieluummin puhutaan pornografiasta. Kuolevat siirretään pois näkyvistä hoivakoteihin ja erityissairaaloihin. Kun kuolemasta ja vanhuudesta tulee tabuja, katoaa myös kuva parhaassa työiässä ja voimissaan olevasta kypsästä aikuisesta. Nuoruus ja lapsellisuus kohotetaan kunniaan, lähes jumalallisiksi. Vanhuutta ja arvokkuutta hävetään. Näin ajattelee maailma, joka ei usko iankaikkiseen elämään.
Todellisuudessa kuoleman ajattelemista ei kuitenkaan voi paeta. Jossakin, usein aivan odottamattomalla hetkellä, tämä aihe odottaa jokaista. Sillä, joka ei ole valmis sitä kohtaamaan, on todella syytä pelätä kuolemaa.
Kristitylle kuolema on kuitenkin tuttu aihe. Olemme ajatelleet sitä. Tiedämme, miksi se on olemassa tässä syntiinlankeemuksen jälkeen katoavaisuuteen sidotussa maailmassa ja mihin se johtaa. Se on meille kuin kirjan loppu—ja loputon kirjahan olisi kauhistus. Raamatussa kuolemattomuus annettiin Kainille kiroukseksi. Kristillisessä perinteessä hänestä puhutaan ”ikuisena juutalaisena”, jolle kuolemattomuus on rangaistus. Hän kaipaa kuolemaa mutta ei kuitenkaan voi kuolla.
Kuolema annettiin langenneelle ihmiskunnalle, jotta koetusaikamme rajallisessa ajassa ja tilassa—eläminen Jumalasta erossa, kiusaajan hallitsemalla alueella—ei jatkuisi loputtomiin. Kuolemassa koetusaikamme päättyy ja täällä tekemämme valinnat tulevat lopullisesti ilmi.
Tutussa kaskussa kaksoset pohtivat äitinsä kohdussa: ”Mahtaako toisella puolella olla mitään?”—”En tiedä, mutta kukaan ei ole vielä palannut.” Me olemme heitä paremmassa asemassa, sillä ajan ja ikuisuuden Luoja on itse ilmoittanut meille jotakin siitä, mitä tämän ahtaan ajan ja tilan ulkopuolella odottaa. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on palannut kuolemastakin ja tarjoaa meille itsessään iankaikkisen ja todellisen Elämän.
Emme vielä ole ikuisuudessa, mutta voimme saada siitä välähdyksen, jos vietämme mahdollisimman paljon aikaa hiljaisessa mietiskelyssä. (Richard Wurmbrand)
Arkkipiispa Urmas Viilma on todennut, että liiallinen keskittyminen huoliin pitää meidät kiinni maallisessa elämässä, joka ei ole muuta kuin viipymistä katoavaisuudessa. Meidän ei tarvitse tavoitella tätä elämää ja takertua siihen, vaan meidän tulee janota ikuisuutta.
Edessämme on pysyvä ristiriita, sillä olemme kahden valtakunnan kansalaisia. Elämme samanaikaisesti katoavaisuudessa ja ikuisuudessa: syntymämme ja kuolemamme välisessä ajallisessa maailmassa, mutta samalla Kristuksen opetuslapsina, Jeesuksen lähettiläinä ja hänen ikuisen valtakuntansa lapsina voimme jo saada esimakua iankaikkisesta elämästä.
Eläminen vain elämisen vuoksi—vaikka mahdollisimman mukavasti tai nautinnollisesti—on todellisuudessa oman elämänsä menettämistä. Elämälle on löydettävä sisältö ja tarkoitus, jolla ei ole ”parasta ennen” -päiväystä. Jokaisen kristityn mielekkään elämän päämäärä on elää Kristuksessa ja tulla yhä enemmän hänen kaltaisekseen. Se merkitsee Jumalan ja kaiken hänen luomansa rakastamista yhä täydellisemmin.
Näin palaamme tämän päivän evankeliumiin ja viimeiseen tuomioon. Dies irae, dies illa—se on kauhistava vihan päivä kaikille, jotka huomaavat olevansa vuohien joukossa.
Kuka meistä voi varmasti sanoa olevansa vanhurskas? Se, joka uskoo Jeesukseen Vapahtajanaan ja Lunastajanaan. Se, joka tahtoo ja pyrkii rakastamaan niin kuin Herra Jeesus on opettanut, mutta tietää myös, että sen, mikä ihmisen kyvystä puuttuu, korvaa Jeesuksen ristillä Golgatalla meidän lunastukseksemme vuodattama veri. Häneen yhdistettyinä hänen vanhurskautensa tulee meidän vanhurskaudeksemme—hänen, joka täydellisesti ruokkii kaikki nälkäiset, vaatettaa alastomat sekä käy sairaiden ja vangittujen luona.
Tule kohtaamaan Jeesus jo nyt, jotta voisit olla hänen ystävänsä myös viimeisenä päivänä! Pyhä messu alkaa Elisabetin kirkossa klo 10.
