Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” (Joh. 7:37)
Torstaina vietimme helatorstaita eli Kristuksen taivaaseenastumisen juhlaa. Nykykielellä voisi ehkä sanoa, että päivä merkitsi Jeesuksen siirtymistä etätöihin kotiin. Hänen työnsä ei todellakaan ole päättynyt. Vielä tänäänkin hän rukoilee puolestamme Isän edessä ja on meidän kanssamme maailman loppuun asti.
Vielä yksi viikko, ja saamme jälleen juhlia—silloin helluntaita, Pyhän Hengen vuodattamista ja kirkon syntymäpäivää. Nämä tapahtumat, taivaaseenastuminen ja helluntai, liittyvät läheisesti toisiinsa.
Myös tämän päivän evankeliumi vie meidät juhlatunnelmaan. Johannes aloittaa kertomuksensa toteamalla, että kuvattu tapahtuma sijoittui ”juhlan suureen päätöspäivään”.
Leipäihmeestä on kulunut viisi kuukautta, ja on lehtimajanjuhlan aika. Se oli syksyinen sadonkorjuun kiitosjuhla, jossa muisteltiin myös muinaista erämaavaellusta Egyptin orjuudesta Luvattuun maahan. Jerusalemiin oli siksi saapunut paljon väkeä, joka oli pystyttänyt telttansa kaupungin ympärille muistoksi Israelin erämaavaelluksesta ja teltoissa asumisesta matkalla kohti Luvattua maata.
Vanhojen kirkkoisien mukaan erämaavaellus oli monien muiden Vanhan testamentin tapahtumien tavoin vertauskuvallinen ennustus. Se viittasi aikaan, jolloin Vapahtaja johtaa kaikki pyhät kaikkialta maailmasta heidän todelliseen perintömaahansa, taivaalliseen Jerusalemiin. Matkalla pyhienkin on muistettava, että heidän telttamajansa eli maallinen ruumiinsa on vain väliaikainen asuinsija, kunnes he kerran saavat ikuisen asunnon todellisessa kodissaan. Tämä on tärkeää muistaa: olemme tässä maailmassa vieraita ja pyhiinvaeltajia; todellinen kotimme on muualla.
Syksyistä lehtimajanjuhlaa vietettiin kokonainen viikko. Yhteen sen rituaaleista kuului, että ylipappi lähti seurueineen joka päivä auringonnousun aikaan Siloan altaalle ammentamaan vettä kultaiseen astiaan. Vesi kannettiin Vesiportin kautta Temppelivuorelle pyhäkköön. Siellä kuoro lauloi kiitos- ja ylistyspsalmeja, muun muassa profeetta Jesajan sanoja: ”Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä” (Jes. 12:3). Vesi kaadettiin ensin hopeamaljoihin ja niistä polttouhrialttarille.
Siloan altaan vesi oli erittäin hyvää—ja syystäkin, sillä temppeliin uhriksi kuului tuoda vain parasta. Altaaseen virtasi lähdevettä, joka oli kirkasta ja virkistävää, paljon parempaa kuin useimpien seudun muiden kaivojen ja kanavien vesi.
Temppeliin tuotu vesi viittasi sekä luomiseen ja alkuperäiseen paratiisin autuuteen että erämaan kalliosta virranneeseen veteen, joka piti Israelin kansan elossa sen vaelluksella (2. Moos. 17:1–7; 4. Moos. 20:1–13). Se viittasi myös elämää antavaan virtaan, jonka profeetta Hesekiel ennusti lopun aikana kumpuavan temppelistä (Hes. 47).
Kaiken tämän keskellä Jeesus Nasaretilainen nousee ja julistaa antavansa janoisille juotavaa ja että hänestä virtaavat elävän veden virrat. Pyhä Johannes lisää jälkeenpäin: ”Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.”
Erämaan asukas iloitsee kaikenlaisesta vedestä; elävä, virtaava ja raikas vesi on suorastaan ylellisyyttä. Juuri tätä kuvaa Jeesus käyttää ilmaistakseen, miten Pyhä Henki vaikuttaa uskovan elämässä: hän tuo uutta raikkautta ja elämää, vihreyttä ja toivoa maailmaan, joka on hengellisesti kuollut ja kuivunut ilman Jumalaa.
Jokaiselle Jeesukseen uskovalle on luvattu tämä Henki—Jumalan virkistävä henkilökohtainen läsnäolo, rakkaus ja voima, joka asettuu elämään hänessä ja hänen kauttaan. Jokaiselle, joka uskoo Jeesukseen!
Nähdään kirkossa tänään klo 10 (sen jälkeen kirkkokahvit, pyhäkoulu ja rippikoulutunti) sekä klo 12.30 (suomenkielinen messu)!
