Seurakunnan papisto

1593–1601 Laurentius Jacobi

Laurentius Jacobi on ensimmäinen nimeltä tunnettu Pärnun virolaisen seurakunnan pappi. Hänen virkakautensa osuu Puolan vallan aikaan (1582–1617), jolloin Pärnun Nikolain kirkko oli annettu katolilaisille ja luterilaisten oli rakennettava itselleen uusi pyhäkkö. Ensimmäiset tiedot vironkielisestä saarnaamisesta Pärnussa ovat vuodelta 1584, ja muutamaa vuotta myöhemmin virolainen seurakunta sai myös oman pappinsa.

Vanhoissa lähteissä hänen virkaan astumisensa vuodeksi on merkitty sekä 1593 että 1599 — 1500-luvun lopun kirkonkirjat ovat aukollisia, eikä hänen elämänvaiheistaan tiedetä virkavuosien lisäksi mitään varmaa. Silti hänestä alkaa Elisabetin seurakunnan yli neljäsataavuotinen pappien ketju.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) antaa hänen virkakaudekseen 1599–1614 ja mainitsee, että hänet kutsuttiin seurakuntaan 1599 ja että hän lähti täältä erään Pohjois-Viron seurakunnan papiksi; uudempi pappisluettelo ja seurakunnan aiempi luettelo antavat vuodet 1593–1601.

…–1630 Jacob Forster

Jacob Forster palveli Pärnun virolaista seurakuntaa 1600-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä vuoteen 1630 asti. Hänen virkaan astumisensa vuosi ei ole tiedossa.

Hänen virkakauteensa osuivat Pärnun kannalta ratkaisevat tapahtumat: Puolan ja Ruotsin sotien jälkeen kaupunki siirtyi vuonna 1617 Ruotsin vallan alle, Nikolain kirkko palautettiin saksalaisille luterilaisille ja virolainen seurakunta sai Hommiku- ja Põhja-kadun kulmassa sijainneen Pyhän Johanneksen eli Jaanin kirkon. Siitä tuli seurakunnan koti lähes sadaksi vuodeksi, ja juuri Jaanin seurakunta on nykyisen Elisabetin seurakunnan välitön edeltäjä.

Virkavuodet lähteissä. Hänen nimensä esiintyy lähteissä uudempi pappisluettelo ja seurakunnan aiempi luettelo. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) ei mainitse häntä — siinä vuosien 1615–1645 pappina on Johann Jakob Segius, joka ei ole päätynyt uudempaan luetteloon.

1630–1661 Friedrich Löwenstein

Friedrich Löwenstein (joissakin lähteissä Lauenstein) oli seurakunnan pappina kolme vuosikymmentä, koko Ruotsin ajan kukoistuskauden. Hänen virkakauteensa osuu Academia Gustavianan perustaminen Tarttoon (1632), mikä antoi Liivinmaalle ensimmäisen oman yliopiston ja teologisen sivistyksen keskuksen.

Näinä vuosikymmeninä suuri Pärnun pitäjä jakautui pienempiin: Tori erotettiin vuonna 1634, Audru 1636 ja pian myös Vändra. Pärnun seurakunnan paimenvirka kävi näin hallittavammaksi, mutta pysyi silti laajana — kaupungin lisäksi seurakuntaan kuuluivat Saugan, Ülejõen, Rääman, Tammisten, Reiun, Uulun ja Surjun asukkaat.

Virkavuodet lähteissä. Virkavuodet 1630–1661 ovat peräisin lähteistä uudempi pappisluettelo ja seurakunnan aiempi luettelo, joissa hän esiintyy myös nimimuodolla Lauenstein. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) ei mainitse häntä: siinä tämän ajan kattavat Johann Jakob Segius (vuoteen 1645) ja Johannes Vestring (vuodesta 1645).

1661–1681 Johann Vestring

Johann (myös Johann Westring) Vestring oli lähtöisin tunnetusta pappissuvusta: hänen isänsä Heinrich Vestring nuorempi oli Kosen seurakunnan pastori ja isoisänsä Heinrich Vestring Tallinnan Nikolain ja Olevisten seurakunnan pastori sekä Tallinnan superintendentti. Teologiaa hän opiskeli Tartossa Academia Gustavianassa (kirjoittautui 1656) sekä Greifswaldin ja Rostockin yliopistoissa.

Vuosina 1661–1680 hän palveli sekä Pärnun virolaista että saksalaista seurakuntaa, ja vuodesta 1680 kuolemaansa 1681 asti hän oli Elisabetin (tuolloin Jaanin) seurakunnan pastori.

Hänen kauaskantoisin tekonsa on syyskuussa 1666 perustettu virolainen rahvaankoulu — yksi varhaisimmista tunnetuista vironkielisistä kouluista Pärnunmaalla. Vuodesta 1680 hän toimi sen tarkastajana. Vestring asetti seurakuntaan 25 kirkonisäntää, korosti sunnuntain pyhittämisen tärkeyttä ja taisteli taikauskoisia tapoja vastaan.

Hänen poikansa Salomo Heinrich Vestringistä tuli myöhemmin niin ikään Pärnun seurakunnan pastori, toinen poika Lorenz Vestring palveli Tõstamaan seurakuntaa.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) antaa hänen virkakaudekseen 1645–1680; uudempi pappisluettelo ja teos Die evangelischen Prediger Livlands bis 1918 antavat vuodet 1661–1681, sillä hän kirjoittautui Tarton yliopistoon vasta vuonna 1656.

1681–1692 Bernhard Freyer

Tallinnassa syntynyt Bernhard Freyer (myös Freier) opiskeli vuodesta 1669 teologiaa Rostockin yliopistossa. Hän oli Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori 1681–1692 ja samaan aikaan (1681–1690) Nikolain seurakunnan apulaispastori. Vuodesta 1686 hän oli Pärnun konsistorin asessori ja vuodesta 1687 Pärnun kihlakunnan rovasti.

Freyer kuului niihin pappeihin, jotka tekivät työtä vironkielisen Raamatun hyväksi: vuonna 1686 hän osallistui Liepan raamattukokoukseen. Hän kävi kirjeenvaihtoa Bengt Gottfried Forseliuksen kanssa ja otti Pärnun pitäjän kouluissa käyttöön Forseliuksen uuden lukemaanopettamisen menetelmän, jonka ansiosta seudun pojat oppivat lukemaan huomattavasti aiempaa nopeammin.

Freyer oli naimisissa Heinrich Vestringin tyttären Annan kanssa ja siten edeltäjänsä Johann Vestringin lanko.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) antaa virkakaudeksi 1680–1693 ja täsmentää, että Pärnun raati valitsi hänet kaupunginpapiksi 30. huhtikuuta 1680; uudempi pappisluettelo antaa vuodet 1681–1692.

1692–1749 Salomo Heinrich Vestring

Salomo Heinrich Vestring (1663 Pärnu – 9. toukokuuta 1749 Pärnu) oli Elisabetin seurakunnan historian pisimpään palvellut pappi: hän hoiti virkaa 57 vuotta. Hän syntyi Pärnussa seurakunnan pastorin Johann Vestringin poikana, opiskeli 1678–1684 Riian lyseossa ja sen jälkeen Wittenbergin yliopistossa sekä toimi 1690–1692 Puhjan seurakunnan vikaarina.

Vuonna 1692, Bernhard Freyerin kuoltua, hänestä tuli Pärnun virolaisen seurakunnan ja Torin seurakunnan pastori. Vuonna 1709 häntä syytettiin pietismistä ja hänet erotettiin joksikin aikaa virasta, mutta vuonna 1711 hänet valittiin Pärnun rovastikunnan rovastiksi, ja tässä virassa hän pysyi kuolemaansa asti.

Hänen virkakauteensa osuvat seurakunnan historian raskaimmat vuodet: suuri Pohjan sota, rutto ja Jaanin kirkon ottaminen venäläiselle varuskunnalle vuonna 1714, minkä jälkeen virolaisen seurakunnan oli etsittävä suojaa saksalaisen seurakunnan rinnalta Nikolain kirkosta. Hän ei ehtinyt nähdä uuden Elisabetin kirkon valmistumista — hän kuoli 86-vuotiaana vajaa vuosi ennen rakennustyön päättymistä.

Vestringiä arvostettiin aikansa parhaana viron kielen tuntijana. Hän tarkisti kielellisesti Adrian Virginiuksen rukous- ja virsikirjan toisen painoksen, kirjoitti esipuheen Johann Hornungin laatiman ”Ma kele Koddo ja Kirgo Ramat” -teoksen toiseen painokseen ja osallistui Viron piispan toimeksiannosta Johann Gutslaffin etelävironkielisen raamatunkäännöksen siirtämiseen pohjoisviron kielelle. Hänen tärkeimpänä työnään pidetään viro–saksa-sanakirjaa Lexicon Esthonico Germanicum, joka sisältää enemmän hakusanoja kuin mikään muu 1700-luvun alun vironkielinen sanakirja ja jonka runsaat kansanomaiset esimerkkilauseet ovat yhä arvostettu lähde.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) antaa virkakaudeksi 1693–1749 ja mainitsee, että hän piti ensimmäisen saarnansa 25. joulukuuta 1693 ja kuoli 28. huhtikuuta 1749 86-vuotiaana; uudempi pappisluettelo antaa alkuvuodeksi 1692.

1749–1757 Wilhelm Gabriel Wagner

Wilhelm Gabriel Wagner oli ensimmäinen pappi, joka palveli valmistuvassa ja sittemmin vihityssä Elisabetin kirkossa. Kirkon peruskivi oli laskettu 25. kesäkuuta 1744, tornin huippuun asetettiin kukko ja kultainen pallo vuonna 1747, ja 29. maaliskuuta 1750 uuden pyhäkön vihki Pärnun Nikolain seurakunnan pastori Georg Matthäus Schnetter.

Wagnerin palvelus jäi lyhyeksi: hän kuoli vuonna 1757 vain 31-vuotiaana ja hänet haudattiin Elisabetin kirkon alttarin alle. Hänen hautaansa peittänyt kivi on sittemmin nostettu alttarin viereen seinään. Kiven teksti kuuluu: ”Vanhurskaat tulevat Vapahtajansa luo.” Näin Wagner on ainoa Elisabetin seurakunnan pappi, jonka lepopaikka on kirkossa itsessään.

Virkavuodet lähteissä. Virkavuosista 1749–1757 lähteet ovat yksimielisiä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) esittää myös hautakiven tekstin, jonka mukaan hän kuoli 21. lokakuuta 1757.

1758–1775 Johann Friedrich Haller

Johann Friedrich Haller (10. elokuuta 1696 Königsee, Thüringen – 15. kesäkuuta 1775) kirjoittautui Jenan yliopistoon vuonna 1718. Hän oli 1728–1735 Tõstamaan ja 1735–1757 Pärnu-Jakobin seurakunnan pastori — jälkimmäisessä virassa hänet oli vuonna 1751 pidätetty puoleksi vuodeksi virantoimituksesta virkavelvollisuuksien laiminlyönnin vuoksi.

Vuosina 1758–1775 Haller palveli Pärnun Elisabetin seurakuntaa ja toimi samalla Pärnun kaupunginkonsistorin asessorina. Hänen virkakaudellaan kirkko saatiin lopullisesti kalustettua ja vuonna 1759 valmistui seurakunnan pappila.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) antaa virkakaudeksi 1757–1775 ja mainitsee, että ennen Pärnuun tuloaan hän oli ollut 22 vuotta Jakobin kirkon pappina; uudempi pappisluettelo ja seurakunnan aiempi luettelo antavat alkuvuodeksi 1758.

1775–1798 Johann Friedrich Schulinus

Johann Friedrich Schulinus (3. tammikuuta 1741 Ruhja – 1. maaliskuuta 1798 Pärnu) oli lähtöisin pappisperheestä: hänen isänsä oli Ruhjan seurakunnan pastori ja isoisänsä Lazdonan ja Ruhjan seurakuntien pastori. Hän opiskeli Riian lyseossa ja sen jälkeen teologiaa Kielin, Jenan, Hallen ja Kööpenhaminan yliopistoissa. Papiksi hänet vihittiin 7. tammikuuta 1770.

Vuosina 1770–1775 Schulinus oli Pärnun Elisabetin seurakunnan adjunktipastori eli edeltäjänsä Hallerin apulainen ja 1775–1798, kuolemaansa asti, seurakunnan pastori. Näin hän oli kaikkiaan 28 vuotta Elisabetin seurakunnan palveluksessa.

1798–1808 Heinrich Bochmann

Heinrich Bochmann (3. helmikuuta 1776 Pärnu – 1. heinäkuuta 1835 Audru) oli yksi harvoista Elisabetin seurakunnan papeista, joka oli syntynyt itse Pärnussa. Hän opiskeli Königsbergin yliopistossa ja oli 1798–1808 Elisabetin seurakunnan pastori, sen jälkeen 1808–1835 Audrun seurakunnan pastori ja 1828–1835 Pärnun rovastikunnan rovasti.

Bochmann oli kiinnostunut virolaisesta kansanlaulusta ja avusti seuraajansa Johann Heinrich Rosenplänterin aikakauslehteä Beiträge: hän julkaisi siinä kaksi häälaulua, yhden keinulaulun ja neljä muuta kansanlaulua omine kommentteineen, jotka ovat nykyään kiinnostava lähde myös siitä, miten tuon ajan baltiansaksalainen näki virolaiset.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) antaa virkakaudeksi 1798–1807 ja mainitsee, että hänet kutsuttiin Audrun kirkon papiksi ja että hän lähti sinne vuonna 1807; uudempi pappisluettelo antaa loppuvuodeksi 1808.

1808 Christian Friedrich Dingelstädt

Christian Friedrich Dingelstädt (19. helmikuuta 1772 Kuressaare – 22. joulukuuta 1808 Pärnu) ehti palvella Elisabetin seurakuntaa vain muutaman kuukauden — hän kuoli Pärnussa samana vuonna kuin astui virkaan. Joissakin lähteissä hänen virkakaudekseen on merkitty 1808–1809, koska seuraava pastori astui virkaan vasta seuraavana vuonna.

Hän opiskeli vuodesta 1781 Riian lyseossa ja 1789–1793 Jenan yliopistossa. Ennen Pärnuun tuloaan hän oli 1796–1801 Cēsisin koulun rehtori, 1801–1802 Kuressaaren seurakunnan apulaispastori ja koulun vararehtori, 1801–1808 Saarenmaan konsistorin notaari sekä 1802–1808 Ansekülan seurakunnan pastori.

Dingelstädt oli seuraajansa lanko: hänen vaimonsa Amalie oli Johann Heinrich Rosenplänterin sisar.

Virkavuodet lähteissä. J. Hasselblattin seurakuntahistoria (1898) lainaa Nikolain kirkon kronikkaa, jonka mukaan hän kuoli 10. joulukuuta 1808; uudempi pappisluettelo merkitsee virkakaudeksi 1808–1809, koska seuraava pastori astui virkaan vasta 1809.

1809–1846 Johann Heinrich Rosenplänter

Johann Heinrich Rosenplänter (23. heinäkuuta 1782 Valmiera – 27. huhtikuuta 1846 Pärnu) on koko Elisabetin seurakunnan historian tunnetuin pappi ja yksi viron kielen ja kirjallisuuden tieteellisen tutkimuksen perustajista.

Hän syntyi Valmierassa postiaseman pitäjän poikana, opiskeli Tallinnan lukiossa ja Riian tuomiokoulussa sekä 1803–1806 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Ennen pappisvirkaa hän oli kotiopettaja, kansakoulunopettaja Pärnussa ja siltaoikeuden kirjuri Riiassa. Vuosina 1808–1809 hän oli Torin pastori ja vuodesta 1809 kuolemaansa asti Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori sekä vuoteen 1834 Pärnun kaupunginkonsistorin hengellinen asessori.

Rosenplänterin aikana Elisabetin seurakunta käsitti sekä Pärnun kaupunki- että maalaisväestön. Hänen merkityksensä ulottuu kuitenkin kauas pitäjän rajojen yli. Vuosina 1813–1832 hän julkaisi omalla kustannuksellaan viron kielen tutkimukseen omistettua aikakauslehteä Beiträge zur genaueren Kenntniss der ehstnischen Sprache (”Lisiä viron kielen lähempään tuntemukseen”), jota ilmestyi kaksikymmentä vihkoa yhteensä 3 500 sivun verran. Baltiansaksalaisten estofiilien lisäksi sen avustajina olivat ensimmäiset virolaiset sivistyneistön edustajat — Otto Wilhelm Masing, Kristjan Jaak Peterson, Abram Holter ja muut. Beiträge loi perustan viron kielen, kirjallisuuden ja kansanrunouden tieteelliselle tutkimukselle, ja siinä ilmestyi myös ensimmäinen vironkielisten julkaisujen bibliografia.

Vuosina 1814–1820 Rosenplänter johti Pärnussa virolaisten koulumestarien koulua — ensimmäistä pedagogista oppilaitosta, jossa opetuskielenä oli viro. Hän piti tarpeellisena viron kielen opettamista myös lukioissa, järjesti 1816–1829 vironkielisten näytelmien esityksiä, julkaisi koulukirjoja, aapisen (1823) ja ensimmäisen vironkielisen kaunokirjoituksen oppikirjan ”Kirjutusse-lehhed” (1820).

Rosenplänter keräsi vironkielisiä ja viron kieltä käsitteleviä kirjoja ja käsikirjoituksia ja laati luettelon kaikista siihen mennessä ilmestyneistä vironkielisistä kirjoista. Juuri hänen ansiostaan ovat säilyneet Kristjan Jaak Petersonin ja Gustav Adolph Oldekopin runot sekä Otto Wilhelm Masingin kirjeet. Hän oli Kuressaaren Viro-seuran, Latvian kirjallisuusseuran sekä Kuurinmaan kirjallisuuden ja taiteen seuran kunniajäsen. Rosenplänter on haudattu Pärnun Alevin hautausmaalle.

1846–1863 Ernst Wilhelm Woldemar Schultz

Ernst Wilhelm Woldemar Schultz (5. joulukuuta 1813 Tartto – 21. syyskuuta 1887 Tallinna) suoritti lukion Tartossa ja opiskeli 1832–1836 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa, sen jälkeen 1838–1839 filologiaa ja teologiaa Hallessa ja Berliinissä. Vuonna 1842 vihittynä hän palveli ensin 1842–1846 Saarden seurakuntaa.

Vuosina 1846–1863 hän oli Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori ja 1856–1863 samalla Pärnun rovastikunnan rovasti. Hänen virkakauteensa osuu vuoden 1850 suuri sisäkorjaus, jolloin kirkko sai nykyisen alttarinsa ja saarnatuolinsa, sekä vuonna 1854 pystytetty alttaritaulu Ylösnousemus.

Vuonna 1863 Schultz kutsuttiin Tallinnaan: hänestä tuli Viron yleissuperintendentti, Viron konsistorin varapresidentti ja tuomiokirkon seurakunnan ylipastori. Vuonna 1883 Tarton yliopisto myönsi hänelle teologian kunniatohtorin arvon. Hän osallistui Raamattuseuran ja Evankeliumiseuran työhön, kirjoitti vironkielisiä koulukirjoja ja käänsi virsiä sekä julkaisi 1847–1849 yhdessä Karusen seurakunnan pastorin F. W. A. Hasselblattin kanssa hengellistä aikakauslehteä Leiwakorwikenne.

Historiallinen totuus vaatii kertomaan myös toisen puolen: Schultz ei kannattanut teologisen korkeakoulutuksen saaneiden virolaisten pääsyä pappisvirkaan ja tuki ajatusta virolaisten vapaaehtoisesta saksalaistamisesta. Näin hän ilmentää yhtä aikaa sekä aikansa kirkollista huolenpitoa että baltiansaksalaisen säätyajattelun jännitteitä.

Virkavuodet lähteissä. Virkakauden alkuvuodeksi uudempi pappisluettelo antaa 1846, seurakunnan aiempi luettelo taas 1847.

1863–1881 Conrad Wilhelm Heinrich Bergwitz

Conrad Wilhelm Heinrich Bergwitz (23. marraskuuta 1833 Riika – 16. kesäkuuta 1881 Pärnu) opiskeli 1843–1851 Riian kuvernementinlukiossa ja 1852–1855 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Koevuotensa hän vietti 1858 Kanepin seurakunnassa Georg von Holstin johdolla, ja papiksi hänet vihittiin Tartossa 31. tammikuuta 1861.

Hän oli vuonna 1860 Kanepin adjunktipastori, 1861–1863 Mustjalan seurakunnan pastori ja 22. syyskuuta 1863 alkaen kuolemaansa 1881 asti Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori. Hänet on haudattu Pärnun Alevin hautausmaalle.

Bergwitzin virkakauteen osuu Pärnun nopea kasvu ja virolaisen kansallisen heräämisen alku — juuri näinä vuosina Johann Voldemar Jannsen julkaisi Pärnussa ensimmäistä vironkielistä viikkolehteä Perno Postimees; hän myös osallistui Elisabetin seurakunnan jumalanpalveluksiin ja lauloi kirkon kuorossa.

1881–1889 Constantin Lementy

Constantin Eduard Valentin Lementy (11. helmikuuta 1848 Aidu, Paistun pitäjä – 28. marraskuuta 1889 Berliini) suoritti progymnaasion Pärnussa ja lukion Tartossa sekä opiskeli 1867–1873 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Koevuotenaan hän oli Tarton Marian seurakunnassa Adalbert Hugo Willigeroden johdolla, ja papiksi hänet vihittiin 17. marraskuuta 1874.

Ennen Pärnuun tuloaan hän oli 1874–1875 Võrun rovastikunnan vikaari, 1876–1879 Kadrinan seurakunnan vikaari ja 1879–1881 Kihelkonnan seurakunnan pastori. Pärnun Elisabetin seurakunnan pastoriksi hänet asetettiin 8. marraskuuta 1881, ja tässä virassa hän oli kuolemaansa 1889 asti, joka kohtasi hänet Berliinissä.

1890–1934 Johannes Hasselblatt

Ferdinand Alexander Johannes Hasselblatt (4. lokakuuta 1861 Kambja – 25. heinäkuuta 1934 Pärnu) palveli Elisabetin seurakuntaa 44 vuotta — enemmän kuin kukaan muu pappi Salomo Heinrich Vestringiä lukuun ottamatta.

Hän oli lähtöisin pappissuvusta: isoisä oli Viru-Nigulan ja isä Kambjan seurakunnan pastori. Hän suoritti lukion Tartossa, opiskeli 1882–1887 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa, vietti koevuotensa Võnnun, Kambjan ja Rõugen seurakunnissa ja sai pappisvihkimyksen 20. maaliskuuta 1888. Pärnun Elisabetin seurakunnan ensimmäisen kappeliseurakunnan pastoriksi hänet asetettiin 15. huhtikuuta 1890.

Hasselblatt oli myös vankilapappi, 1921–1923 sotilaspappi ja 1929–1930 Pärnun rovastikunnan rovastin viransijainen. Hänen virkakauteensa osuvat seurakunnan historian suurimmat rakennustyöt ja muutokset: vuonna 1893 valmistui kirkon eteläinen poikkilaiva lehtereineen ja 19. lokakuuta vihittiin niin sanottu uusi kirkko; vuonna 1899 vihittiin Ülejõen rukoushuone; vuonna 1924 suureksi kasvanut seurakunta jaettiin kahteen kappeliseurakuntaan, kummallekin oma pastorinsa; ja vuonna 1928 kirkko sai nykyisin käytössä olevat urut.

Eräs pieni yksityiskohta on kuvaava: jo vuonna 1890 laajennuksen hyväksi lahjoitti rahaa raittiusseura Valgus, jota Hasselblatt kiitti apulaisina ”juomataudin vastaisessa taistelussa”. Nykyään samassa kirkossa kokoontuvat AA-ryhmät — taistelu riippuvuuksia vastaan jatkuu siitä, mistä raittiusseura 1800-luvulla aloitti. Hasselblatt on haudattu Pärnun Alevin hautausmaalle.

Hasselblattin ansiota on myös vuonna 1898 ilmestynyt seurakunnan historia, joka on yhä yksi tärkeimmistä lähteistä aiempien vuosisatojen osalta.

1925–1940 August Arumäe

August Arumäe (vuoteen 1939 August Grünberg; 11. elokuuta 1895 Heimtali, Viljandinmaa – 26. syyskuuta 1976 Pärnu) suoritti Pärnun Aleksanterin lukion vuonna 1916 ja Tarton yliopiston teologisen tiedekunnan vuonna 1924, vietti koevuotensa Tarton Pietarin seurakunnassa ja sai pappisvihkimyksen 1. tammikuuta 1925.

Hän oli Elisabetin seurakunnan toisen kappeliseurakunnan pastori 1925–1940 ja 1930–1941 Pärnun rovastikunnan rovasti. Hänen aloitteestaan ja monien lahjoittajien tuella kirkkoon tilattiin vuonna 1928 uudet urut. Kun vuonna 1939 suurin osa Pärnun Nikolain seurakunnan jäsenistä siirtyi Saksaan, Elisabetin seurakunnan toinen kappeliseurakunta Arumäen johdolla päätti ottaa vanhan Nikolain kirkon uudelleen käyttöön; sitä varten muodostettiin Pärnun Nikolain seurakunta, jonka pastori Arumäe oli 1940–1941.

Vuonna 1941 NKVD pidätti Arumäen ja hänet kyyditettiin. Siperiasta palattuaan hän palveli 1958–1964 Pindin ja sen jälkeen vuoteen 1969 asti Häädemeesten seurakuntaa. Hän oli Viron evankelis-luterilaisen kirkon teologisen instituutin käytännöllisen teologian opettaja sekä 1930- ja 1940-luvuilla ilmestyneiden uskonnonopetuksen oppikirjojen tekijä ja avustaja. Hänen muistelmateoksensa ”Hiiobi õnnistus” (Jobin siunaus) ilmestyi vuonna 2005. Arumäe on haudattu Pärnun Alevin hautausmaalle.

Virkavuodet lähteissä. Elisabetin seurakunnan toisen kappeliseurakunnan pastorin virkakaudeksi sekä seurakunnan aiempi luettelo että hänen Wikipedia-artikkelinsa antavat vuodet 1925–1940; lähteen uudempi pappisluettelo esittämä 1925–1941 kattaa myös vuoden, jona hän oli Pärnun Nikolain seurakunnan pastori.

1935–1944 Harry Johann Nuudi

Harry Johann Nuudi (15. kesäkuuta 1894 Sindi – 3. toukokuuta 1965 Christiansted, Yhdysvaltain Neitsytsaaret) oli pärnulainen: hän kävi Sindin kansakoulun ja Pärnun poikalukion ja opiskeli sen jälkeen teologiaa Tarton yliopistossa. Ennen pappisvihkimystä hän työskenteli Pärnun yhteislyseossa latinan ja uskonnon opettajana; papiksi hänet vihittiin 13. huhtikuuta 1930.

Palveltuaan Pärnu-Jakobin seurakuntaa (1930–1935) hän oli 1935–1939 Elisabetin seurakunnan ensimmäisen kappeliseurakunnan pastori ja 1939–1944 koko seurakunnan pastori. Vuosina 1935–1940 hän oli myös konsistorin asessori.

Nuudi teki laaja-alaista huolenpitotyötä: hän oli Sisälähetysseuran laitoksen Nain kuraattori, Viron Sokeain Seuran puheenjohtaja, Viron Kuurojen Seuran kunniapuheenjohtaja, Tuberkuloosin Vastustamisseuran johtokunnan jäsen ja Vankien Huoltoseuran puheenjohtaja. Hänen virkakauteensa osui myös heinäkuun 1941 pommitus, jossa Elisabetin kirkko vaurioitui pahoin.

Vuonna 1944 hän pakeni Saksaan, palveli virolaisia Pommerissa, Kappelnissa ja Oldenburgissa ja järjesti sodan jälkeen Britannian miehitysvyöhykkeen virolaisten kirkollista elämää sekä toimi 1948–1950 rovastin viransijaisena. Vuodesta 1950 hän asui Yhdysvalloissa, toimitti 1949–1955 Chicagossa aikakauslehteä Usu Sõna ja oli 1956–1965 Christianstedin seurakunnan pastori ja Yhdysvaltain Neitsytsaarten lähetyspappi.

1941–1945 Juhan Reidak

Juhan Reidak (vuoteen 1936 Juhan Reitag; 29. syyskuuta 1876 Pärsti – 1. maaliskuuta 1945 Tori) palveli Elisabetin seurakuntaa sotavuosina Torista käsin ja oli samalla 1941–1945 Pärnun rovastikunnan rovastin viransijainen.

Hän opiskeli Pärstin kyläkoulussa, Viljandin pitäjän- ja kaupunginkoulussa, Hugo Treffnerin lukiossa ja Pärnun lukiossa sekä 1897–1901 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Papiksi hänet vihittiin Tarvastussa 20. maaliskuuta 1904. Hän oli Viljandin rovastikunnan vikaari, 1907–1911 Pühan seurakunnan pastori ja vuodesta 1911 kuolemaansa asti Torin seurakunnan pastori sekä 1930–1945 Pärnun rovastikunnan apulaisrovasti.

Reidak kuoli virassa maaliskuussa 1945. Hänen tyttärensä Irene avioitui vuonna 1943 Hillar Põldin kanssa, josta tuli pian sen jälkeen Elisabetin seurakunnan pastori.

1945–1953 Hillar Põld

Hillar Hans Põld (7. syyskuuta 1911 Kose – 29. huhtikuuta 1980 Tallinna) oli ennen teologian opintojaan tutkinnon suorittanut pianisti: vuonna 1935 hän valmistui Tallinnan konservatorion pianoluokalta pianotaiteilijan tutkintotodistuksella. Teologiaa hän opiskeli Tarton yliopistossa 1935–1940 ja 1942–1943, ja hänet vihittiin papiksi 4. huhtikuuta 1943 Tallinnan piispallisessa tuomiokirkossa piispa Johan Kõppin toimesta.

Vuosina 1945–1953 hän oli Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori ja samalla Pärnun rovastikunnan rovastin viransijainen, vuonna 1946 myös Torin seurakunnan hoitajapastori. Nämä olivat seurakunnan raskaimmat vuodet: sodan jäljiltä raunioina oleva kaupunki, kirkon omaisuuden pakkolunastus, uskonnonopetuksen kielto ja alkavat vainot.

Pärnusta hän siirtyi vuonna 1953 Simunan seurakuntaan (vuoteen 1974) ja sen jälkeen Juurun seurakuntaan. Hän oli teologisen instituutin historiallisen teologian opettaja ja professori sekä Viron evankelis-luterilaisen kirkon raamatunkäännös- ja käsikirjatoimikunnan jäsen. Hänen isänsä Harald Põld oli Kosen seurakunnan pastori ja Viron lähetysseuran ulkolähetyksen johtaja, setänsä Peeter Põld tunnettu koulu- ja valtiomies.

1953–1963 Albert Roosvalt

Albert Roosvalt (16. helmikuuta 1903 Tudulinna – 3. helmikuuta 1963 Pärnu) oli ennen pappisuraansa koulunopettaja: hän valmistui vuonna 1925 Rakveren opettajaseminaarista. Tarton yliopiston teologisen tiedekunnan hän suoritti vuonna 1934, ja papiksi hänet vihittiin Tallinnan tuomiokirkossa 31. toukokuuta 1936 piispa Hugo Bernhard Rahamäen toimesta.

Pärnun Elisabetin seurakuntaan häntä yhdistää kaksi jaksoa. 13. joulukuuta 1936 hänet valittiin seurakunnan ensimmäisen ja toisen kappeliseurakunnan nuorisotyön papiksi, ja virkaan hän astui 1. tammikuuta 1937. Vuosina 1939–1953 hän palveli Leesin, Kuusalun ja Loksan seurakuntia sekä oli Ida-Harjun apulaisrovasti ja rovasti. Vuonna 1953 hänet kutsuttiin takaisin Pärnuun: hänestä tuli Elisabetin seurakunnan pastori ja 29. heinäkuuta 1953 Pärnun rovastikunnan rovasti.

Roosvalt kuoli virassa helmikuussa 1963 ja hänet on haudattu Kuusalun hautausmaalle. Hänen poikansa Uno Roosvalt on taidemaalari.

1955–1956 Rein Laubach

Rein Laubach (1930–1985) palveli Pärnun Elisabetin seurakuntaa rovasti Albert Roosvaltin apulaisena vuosina 1955–1956. Neuvostoajan alkuvuosina oli tavallista, että suurta kaupunkiseurakuntaa palveli kaksi pappia, joista toinen oli apulaispastori; Laubach oli näistä ensimmäinen sodan jälkeen.

Hänen elämänvaiheistaan on julkisissa lähteissä säilynyt niukasti tietoja — hän on yksi niistä papeista, joiden työ jäi suurelta osin dokumentoimatta aikana, jolloin kirkon toimintaa rajoitettiin kaikin tavoin.

1956–1962 René Tasmuth

René Erich Tasmuth (16. helmikuuta 1928 Tallinna – 23. helmikuuta 2008 Tallinna) suoritti vuonna 1946 Tallinnan 2. keskikoulun, kävi rippikoulun Toompean Kaarlen seurakunnassa ja aloitti lääketieteen opinnot, mutta siirtyi vuonna 1947 opiskelemaan teologiseen instituuttiin. Apupapiksi hänet vihittiin 23. elokuuta 1951, ja täydet pastorin oikeudet hän sai vuonna 1960.

Vuosina 1951–1956 hän oli Vändran seurakunnan pastori ja Torin seurakunnan hoitajapastori, ja 1. kesäkuuta 1956 alkaen vuoteen 1962 hän palveli rovasti Albert Roosvaltin apulaisena Pärnun Elisabetin seurakuntaa. Pärnusta hänet vapautettiin heinäkuussa 1962 terveydellisistä syistä.

Myöhemmin hän palveli Jõelähtmen seurakuntaa ja vuodesta 1967 Nõmmen Rahun seurakunnan sivutoimipistettä Harku-kadun rukoushuoneella, josta tuli hänen elämäntyönsä. Hänet muistetaan ennen kaikkea vaikuttavana ja mukaansatempaavana saarnaajana, joka osasi tuoda runsaasti esimerkkejä elämästä. Hänen poikansa Randar Tasmuth on pappi ja teologi.

1962–1989 Evald Saag

Evald Saag (24. marraskuuta 1912 Krabi, Võrunmaa – 20. lokakuuta 2004 Tallinna) oli teologi ja pappi, joka palveli Pärnun Elisabetin seurakuntaa 27 vuotta — koko neuvostoajan pisimmän yhtäjaksoisen virkakauden.

Hän kävi Krabin kansakoulun, suoritti Võrun sivistysseuran lukion ja Tondin sotakoulun ja aloitti vuonna 1935 opinnot Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa, josta valmistui 1940 teologian maisteriksi Vanhan testamentin ja seemiläisen filologian alalta. Vikaaripapiksi hänet vihki 14. joulukuuta 1941 piispa Johan Kõpp. Ennen Pärnua hän palveli Paldiskin ja Raplan seurakuntia ja oli Ida-Harjun rovastin viransijainen.

Saag oli yksi Viron evankelis-luterilaisen kirkon teologisen instituutin perustajista, jossa hän toimi dekaanina ja Vanhan testamentin oppituolin johtajana; vuonna 1980 hänestä tuli instituutin kunniatohtori. Vuonna 1996 konsistori myönsi hänelle rovastin arvonimen, ja vuonna 2001 presidentti Lennart Meri palkitsi hänet Valkotähden III luokan ansiomerkillä. Sivistyneistön keskuudessa hän oli legendaarinen hahmo, hyvä tarinankertoja ja opettaja, jonka luentoja on säilynyt myös Yöyliopiston tallenteissa.

Vuonna 1942 Evald Saag avioitui Uku Masingin sisaren Agnesin kanssa. Hänet on haudattu Raplan hautausmaalle.

1962–1990 Richard Võlli

Richard Karl Erich Võlli (8. huhtikuuta 1911 Rannu – 23. heinäkuuta 2002 Pärnu) suoritti vuonna 1931 Hugo Treffnerin lukion ja opiskeli 1933–1937 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Papiksi hänet vihittiin 26. joulukuuta 1938.

Hän oli Valgan rovastikunnan vikaari, Tarton Pietarin seurakunnan pastorin Jaak Taulin henkilökohtainen adjunkti ja Hugo Treffnerin lukion uskonnonopettaja sekä 1941–1944 Hallisten seurakunnan pastori. 16. marraskuuta 1944 NKVD pidätti hänet, ja hän vapautui vasta vuonna 1956 — kaksitoista vuotta vankeutta.

Vapauduttuaan hän palveli 1956–1962 Torin seurakuntaa, ja 1962–1990 hän oli Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori ja Pärnun rovastikunnan rovasti. Vuodet, joina hän ja Evald Saag palvelivat rinnakkain, olivat seurakunnalle pysyvyyden aikaa: rajoituksista huolimatta jumalanpalveluselämä kirkossa ei katkennut kertaakaan. Vuonna 1997 Võlli sai tunnustuksena usko- ja hengenelämän edistämisestä Pärnun vaakunamerkin. Hänet on haudattu Pärnun Alevin hautausmaalle.

1990–2005 Andres Põder

Andres Põder (syntynyt 22. marraskuuta 1949 Haapsalussa) tuli palvelemaan Elisabetin seurakuntaa vuonna 1990 — aikana, jolloin uudelleen itsenäistyvä Viro toi kirkkoon uuden kansanjoukon ja kirkko oli sunnuntaisin ääriään myöten täynnä.

Apupapiksi hänet vihittiin 19. syyskuuta 1976, ja täydet pastorin oikeudet hän sai teologisen instituutin suoritettuaan vuonna 1980. Ennen Pärnua hän palveli Viru-Nigulan ja Kundan, Suure-Jaanin ja Kõpun sekä Räpinan ja Mehikoorman seurakuntia. Vuosina 1990–2005 hän oli Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori, Pärnun rovastikunnan rovasti ja kirkolliskonsistorin asessori.

Hänen virkakaudellaan kirkossa tehtiin suuria töitä: vuonna 1991 vaihdettiin katto, 1992 kirkko sai takaisin alkuperäiset värinsä, 1993–1995 kirkon yhteyteen rakennettiin seurakuntatalo, jonka piispa Einar Soone vihki 16. kesäkuuta 1995, ja 1994–1995 uudistettiin kirkkosali. Põder oli myös Viron kongressin edustaja ja Pärnun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja.

24. marraskuuta 2004 kirkolliskokous valitsi Andres Põderin Viron evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi, ja 2. helmikuuta 2005 hänet asetettiin virkaan Tallinnan piispallisessa tuomiokirkossa. Arkkipiispana hän toimi vuoteen 2014 ja 2013–2022 myös Viron kirkkojen neuvoston puheenjohtajana. Hänet on palkittu muun muassa Pärnun vaakunamerkillä (2005), Valkotähden II luokan ansiomerkillä (2006) ja EELK:n elämäntyöpalkinnolla (2022).

2005–2016 Enn Auksmann

Enn Auksmann (syntynyt 30. lokakuuta 1969 Pärnussa) on syntyperäinen pärnulainen. Hän opiskeli 1987–1990 historiaa Tarton yliopistossa ja 1990–2003 teologisessa instituutissa. Apupapiksi hänet vihittiin 10. lokakuuta 1992, ja ennen Pärnuun tuloaan hän palveli Jõelähtmen, Paiden ja Annan seurakuntia sekä 1998–2004 Kärdlan, Pühalepan ja Reigin seurakuntia Hiidenmaalla.

Elisabetin seurakuntaan hän tuli vuonna 2004 apulaispastoriksi Andres Põderin rinnalle, ja Põderin tultua valituksi arkkipiispaksi hänestä tuli vuonna 2005 seurakunnan pastori. Pärnun rovastikunnan rovastiksi hänet valittiin vuosina 2005, 2009 ja 2013.

Auksmann on avustanut ja juontanut Viron luterilaisen tunnin, Viron kristillisen television ja Pereraadion ohjelmia, ja adventista 2019 alkaen hän on koonnut saarna-aineistoa EELK:n papeille. Vuonna 2008 hän sai EELK:n mediapalkinnon ja 2022 EELK:n ansioristin III luokan. Kesällä 2016 hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin ja ryhtyi ulkovirolaisen luterilaisen kirkon Los Angelesin seurakunnan pastoriksi.

2018–2024 Tõnu Taremaa

Tõnu Taremaa (syntynyt 24. toukokuuta 1959 Tallinnassa) on koulutukseltaan muusikko: hän suoritti vuonna 1977 Tallinnan musiikkilukion ja vuonna 1982 Tallinnan valtiollisen konservatorion musiikkipedagogiikan alalta. Teologiaa hän opiskeli teologisessa instituutissa 1992–2007, diakoniksi hänet vihittiin 11. elokuuta 1991 ja papiksi 9. maaliskuuta 2007.

Hän on palvellut Ilumäen, Kundan ja Viru-Nigulan, Pärnu-Jakobin, Torin ja Sindin seurakuntia. Pärnun rovastikunnan rovastin viransijainen hän oli vuodesta 2016 ja rovasti vuodesta 2017 huhtikuuhun 2025. Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori hän oli 1. huhtikuuta 2018 alkaen 31. lokakuuta 2024 asti.

Hänen virkakauteensa osui myös koronapandemia, joka pakotti seurakunnan etsimään uusia tapoja jumalanpalveluksen ja seurakuntatyön järjestämiseen. 27. joulukuuta 2025 Taremaa liittyi roomalaiskatoliseen kirkkoon, ja hänet on samasta päivästä poistettu EELK:n pappisluettelosta.

2024– Toomas Nigola

Toomas Nigola (syntynyt 10. tammikuuta 1981 Pärnussa) on seurakunnan nykyinen pastori. Hän suoritti vuonna 1998 Pärnun Koidulan lukion, opiskeli 1998–2003 Tarton yliopiston teologisessa tiedekunnassa, 2003–2007 EELK:n teologisessa instituutissa ja 2015–2017 viestinnän johtamista Tarton yliopistossa. Diakoniksi hänet vihittiin 13. huhtikuuta 2003 ja papiksi 9. maaliskuuta 2007.

Ennen nykyistä virkaansa hän palveli saarnaajana ja diakonina Kambjan seurakunnassa, oli 2002–2003 Tarton vankilan pappi ja 2004–2005 Kansainvälisen vankilapappien yhdistyksen Euroopan osaston toiminnanjohtaja. Hän on suorittanut poliisipapin koulutuksen Yhdysvalloissa ja osallistunut poliisipappitoiminnan luomiseen Virossa. Hänen vuonna 2006 EELK:n teologisessa instituutissa tekemänsä diplomityö ”Kristillisen poliisipapin käsikirja” toimi pohjana vuonna 2009 ilmestyneelle Viron poliisipapin käsikirjalle, jonka toinen tekijä hän on yhdessä tri Tõnis Nõmmikin kanssa.

Pärnun Elisabetin seurakuntaan hän on ollut yhteydessä jo vuodesta 2005, jolloin hän tuli tänne palvelemaan ensin diakonina ja sitten apulaispastorina. Vuosina 2007–2024 hän oli Põlvan seurakunnan pastori. 22. syyskuuta 2024 Elisabetin seurakunnan neuvosto valitsi hänet seurakunnan pastoriksi; työnsä hän aloitti 1. marraskuuta ja hänet asetettiin virkaan 3. marraskuuta 2024. 11. huhtikuuta 2025 Pärnun rovastikunnan synodi valitsi hänet rovastiksi.

Vuodesta 2015 hän on ollut mukana EELK:n yleiskirkollisessa mediatyössä — ensin hänet kutsuttiin välittämään kirkon sanomaa sosiaalisen median kautta, ja marraskuusta 2023 hän vastaa kirkkohallituksessa laajemminkin viestinnästä ja suhdetoiminnasta. 30. huhtikuuta 2024 kirkolliskokous valitsi hänet EELK:n asessoriksi, ja samana vuonna hänet valittiin EELK:n vuoden papiksi.

2025– Joel Pulk

Joel Pulk (syntynyt 1. huhtikuuta 1972 Tartossa) on seurakunnan nykyinen apulaispastori. Pappisvirkaan hän tuli pitkän koulumiehen tien kautta.

Ennen pappisvihkimystä hän työskenteli Pärnun Ülejõen koulussa historian ja yhteiskuntaopin opettajana ja antoi lukioasteella uskontotiedon tunteja. Vuosina 2017–2020 hän oli Hiidenmaalla Käinan koulun rehtori, jonne hän muutti perheineen, ja palasi kesällä 2020 Pärnuun. Pärnu-Jaagupin peruskoulua hän johti kesäkuuhun 2026 asti ja työskentelee nyt seurakuntatyön ohella opettajana Pärnun kristillisessä yksityiskoulussa.

Pappisviran koevuotensa Joel Pulk suoritti Pärnu-Jakobin seurakunnassa pastori Kristiina Jõgin ohjauksessa. EELK:n papiksi hänet vihittiin helatorstaina 29. toukokuuta 2025 Tallinnan piispallisessa tuomiokirkossa.

Pärnun Elisabetin seurakunnan apulaispastorin virkaan hänet asetti Saare-Läänen piispa Anti Toplaan 22. kesäkuuta 2025 illan messussa. Piispaa avustivat seurakunnan entinen pastori, arkkipiispa emeritus Andres Põder ja seurakunnan nykyinen pastori Toomas Nigola; mukana palvelivat myös rovasti emeritus Tõnu Taremaa sekä pastorit Aili Ilves ja Meelis Malk.

Ensimmäisessä saarnassaan seurakunnan apulaispastorina hän sanoi: ”Tahdon kulkea kaikkialla Jumalan sanan palvelijana.” Virkansa puolesta apulaispastori kuuluu myös seurakunnan johtokuntaan.

Seurakunnan papit tänään

Pärnun Elisabetin seurakunnan pastori on Toomas Nigola ja apulaispastori Joel Pulk. Jumalanpalvelukset pidetään joka sunnuntai klo 10 ja keskiviikkoisin klo 18. Pappeihin saa yhteyden seurakunnan kanslian kautta: Nikolai 22, Pärnu, puhelin +372 5666 4626, sähköposti parnu.eliisabeti@eelk.ee.

Lähteet

• Johannes Hasselblatt. ”Pärnu Elisabeti-kiriku ajalugu” (Pärnun Elisabetin kirkon historia). Tartto: K. Mattiesen, 1898
• ”Pärnu Eliisabeti kogudus” ja yksittäisiä pappeja koskevat artikkelit vironkielisessä Wikipediassa
• Seurakunnan aiemmilla verkkosivuilla julkaistu pappisluettelo
• Kristjan Luhamets. ”Koguduse lugu: Pärnu Eliisabeti kogudus”. Pereraadio / e-Kirik, 2021
• ”Pärnu Eliisabeti kogudus. Eel- ja ajalugu”. Pärnu, 2000
• Die evangelischen Prediger Livlands bis 1918. Böhlau Verlag, Köln–Wien, 1977
• Konrad Veem. ”Eesti Vaba Rahvakirik. Dokumentatsioon ja leksikon”. EVR, Tukholma, 1988
• K. E. Napiersky. ”Livländische Kirchen- und Prediger-Matrikel”, 1843
• Viron evankelis-luterilaisen kirkon pappisleksikko, EELK:n seurakuntarekisteri, Eesti Kirik -lehti ja e-Kirikin uutiset

↑ Takaisin sivun alkuun